Mistähän sitä aloittaisin.. olin aikeissa pistää koko blogin tauolle.. pitkälle sellaiselle kun mitäs minä tänne naputan asioistani.. kun ei muutoinkaan kukaan niistä ole kiinnostunut tai jos on negatiivisessa mielessä vain.

No jaa kevät oli raskasta aikaa kaikinpuolin, työpaikka meni alta.. siis meitä oli 4 jotka erotettiin, meiltä vietiin työ ja toimeentulo. Firma/työnantaja lopetti ne hommat... so what? Se siitä.. tilipussi kouraan ja tervemenoa....

Kesäksi suunnittelin kaikenlaista vaan toisin kävi.. terveys alkoi reistailemaan, turposin muodottomaksi mammutiksi.. sitä kesti lähes koko hellekauden ja tänä kesänähän hellettä piisasi.. en valita sillä fibrokipuja ei ollut, koko kesänä.. oli vaan järjetön turvotus ja kuumuus =D. Mutta noiden kanssa pärjäsi, paremmin kuin kipujen.

Otin kesästä siinä mielessä kaiken irti että annoin itselleni ja perheelleni aikaa, olin vaan tekemättä mitään tai sitten touhusin ja paljon.. mikä milloinkin tuntui hyvältä... askartelurintamalla oli kesällä hiljaista, oli jotenkin takki tyhjänä kun eka opiskeluaikana 2008-2009 piti keksiä, suunnitella ja toteuttaa.. ja sitten duunissa 2009-2010 suunnitella, toteuttaa, opastaa, ohjata, tehdä... jne... alkoi olla tuossa äitienpäivän jälkeen takki ihan tyhjä. Yhdessä vaiheessa mietin kaikkien kamojen myyntiä, toisena hetkenä olisin voinut tehdä vaikka 10 korttia.. mutta toki teinkin lähinnä synttäri, nimppari, kihla, rippi ja hääkortteja monen monta..=). Tilattuja ja ihan lähimmäisille

Kaikenkaikkiaan kesäni oli hyvin puhdistava kesä.. mietin omaa itseäni tein matkan sisimpääni (teen näitä matkoja näköjään kahden vuoden välein), mietin miksi olen tälläinen ja tulin siihen lopputulokseen että minun on hyväksyttävä itseni tälläisena kun olen (toki olen iloinen jos muutosta  tapahtuu..mutta väkisin en enää ala tappelemaan itseni kanssa).Sillä jos en hyväksy itseäni tälläisena, enkä rakasta itseäni tälläisena en voi olla mieheni kanssa ja rakastaa häntä täysillä ja nauttia hänen seurastaan. Suosittelen muuten kaikille pientä matkaa sisimpään... se saattaa tehdä kipeää, satuttaa, surettaa ja itkettääkin mutta se myös puhdistaa ajatuksia.. elämä näyttää paljon paljon ihanammalta kun matka on päättynyt. Niin ja tiedoksi en ole tullut uskoon, olen vaan hieman valoisampi nykyään.. sekä positiivisempi mutta samalla myös itsekkäämpi.

Minua ei surettanut sekään että syksyksi en saanut töitä, sillä ne ihmiset jotka tietää mitä olen läpikäynyt 2 vuoden aikana ja mitä perheeni on joutunut läpikäymään, eivät yhtään ihmettele että nautin kun olen VAIN kotona. Saan tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa tai olal tekemättä yhtään mitään...ainakin perhe on ollut tyytyväinen, miehellä on ruoka valmiina kun tulee töistä ja teini on tyytyväinen kun ei tarvitse tulla tyhjään kotiin... ja on äiti joka auttaa läksyissä.

Ehkäpä minä jatkan blogin pitoa, katsotaan nyt.. miten voimia ja innostusta riittää.. en minä teitä ystävät te todelliset ystävät ole unohtanut tai hyljännyt.. välillä vaan täytyy meidän jokaisen antaa aikaa myös itsellemme.