Ja ehdin jo sadatella että voi paska me ei päästä juhlimaan syntymäpäiviä..Vaan dadaaaaaaa ukko ja tyttäret pisti asioihin vauhtia ja jesss Lauantaina klo:06,00 käännämme nokan kohti Kinnulaa Keski-suomea =).Arvatkaa jännittääkö?? Olen Enoni nähnyt noin: 35vuotta sitten 3d-paranoid.gif!! Klubsista...Joo ihan siitä syystä kun en ole tiennyt missä enoni asuu.Ja mielenkiintoista oli puhua serkku"pojan" kanssa viime lauantaina puhelimessa hätäkään en ole tavannut varmaankaan kun viimeksi 1988 isäni hautajaisissa mutta siitä päivästä en muista kyllä mitään!! -Miksiköhän??

Tänään kävimme shoppailemassa miehelle vaatteita ja sain hänet jopa ostamaan uuden kauluspaidan...Se on meinaan sen sortin mies että kauluspaitaa ei pidä kuin erikoisissa tilaisuuksissa. Itselläni onkin juhlatapineet kuten Neitilläkin. Ja jopa isot iitat lähtee mukaan!! Roopelle saatiin vahti/lenkittäjä ja kissat saa samalla ruokaa ja rapsutuksia. Eli minä palaan toivottavasti hengissä puikkoihin maanantaina. Olen jo sunnuntaina toivottavasti kotona mutta sen päivän käytän "toipumiseen"  sillä automatkailu ei oikein ole minun polville/selälle hyväksi.